Meripelastusseura mukana öljyntorjunnassa
Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistykset osallistuvat öljyntorjuntaan viranomaisten apuna. Kaikilla sisävesien yhdistyksillä on alueen pelastuslaitoksen kanssa yhteistyösopimus, jonka mukaan yhdistys on vasteessa. Myös joillakin rannikon meripelastusyhdistyksillä on vastaavia sopimuksia. Öljyntorjuntaan osallistutaan luonnollisesti aina tarvittaessa mahdollisuuksien mukaan myös ilman erillisiä sopimuksia. Viranomaisten kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi yhdistykset tekevät yhteistyötä öljyntorjunnassa muiden vapaaehtoistoimijoiden, kuten Vapepan kanssa.
Käytännössä Meripelastusseuran jäsenyhdistysten öljyntorjunnassa suorittamat tehtävät ovat öljyntorjuntahenkilöstön ja -tarpeiston kuljetuksia. Useimmilla meripelastusaluksilla ei pysty kuljettamaan öljyntorjuntapuomeja, koska vapaata kansitilaa on rajallisesti. Pelastusalukset sopivat kuitenkin hyvin huolto- ja tukitehtäviin onnettomuuspaikalle sekä hyvän käsiteltävyytensä vuoksi erinomaisiksi ankkurointiveneiksi. Jonkin verran suoritetaan myös puomien vetämistä. Lisäksi vapaaehtoiset meripelastajat voivat huolehtia öljyvahinkoalueen valvonnasta ja muun vesiliikenteen varoittamisesta.